23. joulukuuta 2012

Yksi yö jouluun on





Moikka!

Joulu on jo huomenna, vaikea ajatella. Eikä ainakaan sää edesauta sen tajuamista. Lämpömittari näyttää 13 plus-astetta ja lunta ei näy löydy hakemallakaan. Lahjat on ostettu ja suurin osa jo kuusen allakin. Kuusi koristeltu, joulu seimi laitettu samon kuin joulukoristeet. Joulukeksejä löytyy 17 erilaista sorttia ja kaikkia on jo maistettu. Kavereille annettu joululahjat ja ekat kavereilta saadut joululahjat avattu. Elikkä kyllä täälläkin se joulu saapuu. Enään yksi luukku joulukalenterista avaamatta.

Viimenen viikko koulussa meni nopeesti. Opettajat oli hyvällä tuulella ja matikan maikka jopa jakoi meille suklaata viimesellä matikan tunnilla. Perjantaina oli koulun joulukonserrti, tai parikin sellaista. Soitin siellä meijän koulun bandin kanssa klarinettia, ja riehuin ja pelasin korttia kavereiden kanssa konserttien välillä, kun muu luokka oli elokuvissa.


Perjantai-illalla juhlittiin kaverin 18v. synttäreitä. Mentiin yhtiin juhliin jossa oli rullaluistin rata. Siellä sitten luisteltiin aikamme. En oo ees ennen tienny että tommosia juhlia on olemassa, mutta nyt on sekin koettu! Sieltä siirryin yhelle kaverille yöksi, syötiin pizzaa ja nukuttiin vähän liian vähän.
Perjantain koululla..



17. joulukuuta 2012





Moikka, perjantaina olin kavereiden kanssa ulkona vähän kuvailemassa ja katottiin leffaa. Tossa kuvassa näkyy et täällä oli perjantaina vielä lunta, jonka jälkee se suli kokonaan pois.. Täytyy toivo että sitä tulis lisää vielä jouluksi.


Lauantaina oli semmonen YFU:n tapaaminen, jossa oli tulevia vaihtareita. Kerrottiin niille sitte, että minkälaista on olla vaihtari ja mitä hyviä ja huonoja puolia siinä on.

Sen jälkeen leffaan kattomaan Hobitti kavereiden kanssa. Oli ihan jees leffa. Tosin en koskaan oo ollu niin kovin kiinnostunut Taru sormusten herrasta yms muista sen kaltasista leffoista.



Lauantai iltana oli meijän partion pikkujoulut. Oli aika mahtava meininki, kuvat saa puhua puolestaan.




Sunnuntaina menin Hedvigille. Värjättiin sen hiukset ja katottiin frendejä pari tuntia.

Kerkes tässä viikonlopun aikana lumet sulaa ja lämmetä ilma. Eli nyt lämpötila lähempänä kymmentä ku nollaa astetta.

Tänään mulla ei ollu ollenkaan koulua, joten menin aamulla Pamen luokse Lian kanssa. Pelattiin wiillä ja syötiin tortilloja.

-mila



10. joulukuuta 2012

Viikonlopun kuulumiset

Tervee!! Outoo ajatella et joulukuu on jo pian puolessa välissä ja sitä myötä pian mun vuosiki. Muistan vieläki ekat päivät täällä Sveitsissä ja yhtäkkiä on kulunu jo pian 4kk. Tässä oon alkanu jo miettimään joululahjoja ja ei kyllä ihan hirveesti vielä oo niitä ideoita löytyny. Lähen pian Berniin kaverin kanssa joululahja ostoksille ja toivotaan että jotai tarttuu myös mukaan sieltä. :)

Laauantaina heräsin aikasin jo puol7, ja lähin kirkolle partiomiittiin. Tehtiin koko päivä keksejä ja syötiin fondueta. Illalla lähin meijän luokan omiin juhliin Rafaelille. Riehuttiin siellä sitte lumessa, viimeinki ku sitä nyt oli tullu. Iltaan kuulu juhlimista, jutustelua, syömistä, valvomista, tanssimista, musiikkia, lumessa riehumista ja paljon muuta kivaa. Jäätiin sinne yöks ja nukuin vissiin 3tuntia yönaikana. Palasin kotiin aamulla jo ysin aikoihin ja veli oli sillai et haluutko lähtee laskettelemaan, lähtö 20min päästä. No 3tunnin yöunien ja juhlimisen jälkee lähin sitten laskettelemaan. Oli kiva kaivaa vihdoin viimein se lumilauta sieltä nurkasta esiin ja päästä lautailemaan. Oltiin laskettelemassa lähes koko päivä ja illan olin kotona. Tänään herätessä oli kivan kipeinä kaikki lihakset, hyvä ku sängystä ylös pääsi.

Valitettavasti ei oo kamera ollu missään mukana viimeviikolla, joten siitä johtuen ei ole kuviakaan..
Mutta hyvää joulun odotusta kaikille!!

-mila

1. joulukuuta 2012

Saint-Nicolas

Tästä tulee nyt vähän enemmän kuvapainotteinen postaus, mut kerrompa silti viimepäivien kuulumiset. Elikkäs eilen olin Pamen ja Lian kanssa iltapäivän ja illalla mentiin semmoseen mini Saint-Nicolas juhliin, jossa oli semmonen kulkua. Illalla Beatriz tuli meille ja katottiin Pamen ja Beatrizin kanssa Harry Potter ranskaks dupattuna(yllättävää..), ja olin aika ihmeissäni ku ymmärsin lähes kaiken mitä ne sano. :)) Tosin nukuin lähes koko leffan ajan.. Tänää päivällä olin taas Pamen kanssa, josta mentiin yhessä YFU-porukan kanssa Saint-Nicolas markkinoille ja juhlaan myös. Koko paikka ja kylä(?) oli täynnä porukkaa. Illalla syötiin vielä fondue YFU-porukan kanssa, jonka jälkee lähin ulos Hedvigin kanssa. Huomenna luvassa vähän rauhallisempi päivä elikkä läksyjä, opiskelua ja ehkä vähän kavereita. :)
Perjantain Saint-Nicolas
Lauantain Saint-Nicolas juhla, ja Saint-Nicolas puhuu tuolla parvekkeella. Oli ihan kivasti porukkaa..
 Pame, Hedvig, minä
 Fondue!
 Fondue + minä ja Hedvig.

Ylempi kuva on mun saama Saint-Nicolas lahja, elikkä sain suklaata, tommosen perinteisen joulukeksin(en muista nimee nyt), ja muuta hyvää+semmosen kivan huulirasvan. (: En ees tienny et täällä on tapana saada tommonen Saint-Nicolas lahja.

Ja luen täällä muuten Nälkäpelii ranskaks. Toinen osa jo nyt meneillään. ;)

Pitää viel ostaa joulukalenteri tässä joku päivä ku kerkee, nii pääsee siihen joulufiilikseen. Mut nyt meen nukkumaan, hyviä öitä!!

-mila

25. marraskuuta 2012

Tällä viikolla on kerennyt tapahtumaan vaikka mitä. Kivempia ja vähemmän kivempia asioita. Maanantaina olin Pamen ja Lian kanssa kattomassa Twilightin vikan osan leffateatterissa. Täytyy sanoo kyl et täällä leffassa käyminen on kallista!! Maanantaina on halvin päivä käydä leffassa, ja silloonki se maksaa "vaan" 12frangia. Eli en ihan hirveen usein tuu käymään leffoissa täällä, jos omasta pussista pitää maksaa... No oli iha jees leffa silti, odotin silti vähän parempaa.

Tiistai ja keskiviikko meni normaalisti, sain matikan ja mantsan kokeet takasin.. Ei kovin kiitettävästi menny mut mitä pienistä. Torstaina menin kaverille ja pelattiin monopolya pitkästä aikaa. Ja mä voitin!! :D Perjantain olin Hedvigin kanssa ja illalla oli partio. Harrastan siis partioo täällä myös.

Lauantaina Pame tuli meille ja katottiin leffaa ja värjättiin mun hiukset, jotka tosin näyttää täysin samalta ku ennenki.. Tai ehkä ne on ihan pikkusen vaaleemmat, mut ei mitenkää kovin huomattavasti. Katottiin myös leffaa ja illemmalla Magalie liitty meijän seuraan ja lähettiin ulos. Magalie jäi tänne yöks ja tänää aamulla Pame tuli uudestaa tänne. Tehtiin Magalielle synttäri muffineita, jotka onnistu yllättävän hyvin vaikka tunginki sinne taikinan sekaan eka hiivaa. xD Katottiin myös Harry Potterii ranskaks dupattuna. :D

Ei oo tullu otettua kuvia tällä viikolla joten ei nyt oo sit mitää kuvia johtuen siitä. Keskiviikosta alkaen tänne pitäis alkaa satamaan lunta, ja lämpötilanki pitäis laskee sitte nollan alapuolelle... Ite en oo niin innoissani siitä, tosin pääsen sitte lumilautailemaan, mut on kylmä. Viime päivinä täällä on ollu 10 ja 15 asteen välissä lämpötila. :)

Sitä lunta odotellessa..
-mila

18. marraskuuta 2012

Luistelua, leffoja, juhlia...

Moikka! Musta tuntuu koko ajan et mun kalenteri on täynnä ohjelmaa koko ajan. Maanantaina kävin kattomassa uusiman James Bondin, tiistaina ja keskiikkona pelasin lentopalloa. Perjantaina olin ulkona kavereiden kanssa. Katottiin myös kaks ekaa twilight-leffaa ja eilen kaks seuraavaa kavereiden kanssa. Ensviikolla mennään vielä kattomaan se viimenen leffateatteriin, eli meillä on täällä nyt kunnon Twilight-leffaputki päällä. :D Oltiin eilen myös yhissä koulun juhlissa, joissa oli mahtava meininki! Kaikki tanssi ja oli tosi kivaa muutenki. Niiden juhlien jälkee viel pari kaveria tuli meille yöks.

Tänää jouduttiin herää aikasin, koska lähettiin perheen kanssa yhen ystäväperheen luo syömään brunssia(?). Siel perheessä oli myös yks au pair USA:sta, joten pääsin pitkästä aikaa harjottaa enkun kieltäni. Se on nykyää ylättävän vaikeeta puhuu enkkuu, ku ei oo puhunu sitä lähes yhtää täällä. Joutu siinä joku 10min miettimään sitä kieltä, ennen ku pysty puhumaan yhtää mitää. :D Tuntuu kyl tällä hetkellä nii paljon helpommalta puhuu ranskaa kun enkkuu.

Sen jälkee mentiin kavereiden kanssa luistelemaan. Vuokrattiin hallista luistimet, jotka oli semmoset kirkkaan siniset muoviset luistimet. XD En oo koskaa enne luistellu semmosilla 'halpis' luistimilla, eli vaati aika paljon totuttelua ennen ku pysty ylipäätään tekee mitää. Voin melkeepä sanoo, et suomessa koulun luistimet on paremmat ku ne siellä hallissa.. Mut oli tosi kiva palata taas jäällä melkee viiden kuukauden tauon jälkee. :) Suomessa siis harrastan luistelua, mutta en sitä täällä oo jatkanu.. Alko tekemään todella mieli oikeesti alottaa luistelemaan täälläki. Mul on ikävä kunnon treenejä luistelussa, joiden jälkee lihaksissa tuntuu, että on oikeesti treenannu. Tällä hetkellä luistelu on asia, jota eniten ikävöin Suomessa.

Tuli nyt aika paljon tekstiä kerralla. :D Vielä jos jotain kiinnostaa, ni alotin tossa pari päivää sitte lukemaan Hunger Games:n kakkos osaa ranskaks, ykkösen oon jo siis ranskaks lukenu. ;) Eli meen nyt syventymään sen kirjan pariin.

-mila

5. marraskuuta 2012



Heippahei taas!


Viimeviikko meni koulun parissa taas. Keskiviikkona oltiin kavereiden kanssa Halloween juhlissa, josta kotiuduttiin vasta kolmen aikaan yöllä. Seuraava päivä oli meidän onneksemme vapaapäivä, kiitos pyhäinpäivän(?), joten sai sitten nukkua niitä univelkoja pois. Torstaina olin kattomassa sirkusta täällä, ja en kyllä tajua  yhtään niitä ihmisiä siellä enkä tuu tajuumaakaan...


Perjantaina suuntana oli taas koulu, jossa odotti lukuvuoden ensimmäinen koe. Biologiaa ranskaks... No sainhammä siihen paperiin vissii 5 lausetta ranskaks kirjotettua enemmän tai vähemmän asiaa. Good job!  Illemmalla kerkesin vielä menemään kavereiden kanssa ulos viettämään perjantai-iltaa.


Lauantain olin Genevessä YFU-porukan kanssa. Eksyin siellä sitten myöhemmin Pamen seuraan, jonka kanssa vietin loppupäivän Genevessä shoppaillen ja kahvitellen. Mukaan tarttu yhet kengät, jotka saa luvan olla mun vikat kengät jotka ostan täällä ollessani !


Sunnuntai aamuna kello 10.00 oli suuntana kirkko, jossa oli siis mun host-siskon konfirmaatio. Oli kyllä vähän tai vähän enemmänki erilainen toi katolilaisen kirkon konfirmaatio/messu verrattuna luterilaiseen kirkoon, mutta oli se kiva nähä vähä erilaisesta näkökulmastakin. Ton jälkee oli itse juhla ja ruokaa! Illalla kertailin lihaksien nimiä ranskaksi, koska tänään oli koe niistä (teoriakoe liikassa...).


Tää viereinen kuva viime keskiviikolta. Määrän päänä silloin oli siis Halloween juhlat ! Ja ylempi kuva Genevestä.


Tänään koulun jälkee kävin ostamassa ittelleni lenkkarit (nää on oikeesti nyt ne vikat kengät!!!) ja semmoset jännät polvisuojat lentopalloon. Lenttiksen alotin viikko sitte tiistaina täällä. Suomessa en oo koskaa ennen pelannut lenttistä lukuun ottamatta kaverien kanssa pelailua, joten olen siis huonoimmasta päästä meijän joukkoeessa. Mutta mitä pienistä, tekemällä oppii, ja miten sitä voi koskaa oppia, jos ei pelaa. :D


Myöhemmin illalla kävin vielä Pamen kanssa ulkona kuvailemassa, koska mun pitäis ottaa paljon jotai liike kuvia perjantaiksi valokuvaustunnille. Tosin vaan harvat niistä kuvista onnistui mun onnettomasta kuvaustaidosta johtuen.. No ylin kuva kuitenkin tältä päivältä, yksi niistä onnistuneimmista kuvista.


Tossa alhaalla vielä piristämään sitä säätä siellä Suomessa. Ton kuvan otin viimeviikon lauantaina, jolloon tänne satoi ensilumi, tosin vaan pariks päiväks. Sen jälkee taas säät lämmenneet ja päivisin ollut noin 15astetta ja aurinko paistanut !! (;
Huomenna säätiedotusten mukaan Suomeen luvassa 20cm lunta, elikkä sukset vaa jalkaa ja hiihtämään! Meikä täällä nauttii tästä syys auringosta, ainaki jonkin aikaa vielä !


Adìos,
mila

28. lokakuuta 2012

Liverpool

Viimeviikon olin Liverpoolissa ja kuvat sieltä. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet kävin katsomassa, sekä Beatleseihin tutustuin aika urakalla mm. kiertoajelun ja museoiden muodoissa. Itse en oo niin hirveän suuri Beatles-fani, mutta sisko ja ystäväperheiden lapset, joiden kanssa oltiin Liverpoolissa, fanittaa Beatleseitä vissiin aika paljon. 
Alla oleva kuva tuolta ylhäältä katedraalista.
Löysin tän sieltä liverpoolista. (;
Kaakao with marshmallows <3
Tää kuva Baselista, Hedvig (:

-mila

14. lokakuuta 2012

Syksyn saapumista

Eilen kävin vähän kiertelemässä täällä kaupungin lähimaastoissa host-isän kanssa, ja nää kuvat on sieltä eiliseltä. Nyt alkaa jo täälläki vähän huomaamaan sitä syksyn saapumista, ku lehdet alkaa pikkuhiljaa vaihtamaan väriä. Tosin siihen kunnon syksyn väriloistoon on vielä aikaa.. Mutta sitä odotellen.
Kyllä täälläki tää syksy saapuu. :)

-mila

13. lokakuuta 2012

Praha

Viime keskiviikkona lähettiin koulun bändin kanssa Prahaan. Matka sinne kesti 11tuntia, bussilla kun mentiin. Opettelin siinä sitten matkan aikana tekemään Rubigin kuution, eli nykyään semmosenkin hyödyllisen taidon omaan. Perillä Prahassa äänitimme siis biisejä, joita oltiin harjoiteltu. Sain uusia kavereita, tosin saksaa puhuvia, niin ei tälläkään kertaa sitä ranskaa tultu puhuttua muutamaa sanaa enempää. Tässä vielä muutamia kuvia sieltä Prahasta. 

-Mila

7. lokakuuta 2012

Post Arrival Orientation

Nyt on ensimmäinen leiri täällä Sveitsissä takana. Oli yks parhaimmista viikoista täällä, ja jään kyllä ikävöimään kaikkia niitä kasvoja, joihin tutustuin siellä ollessa. 80 leiriläistä kotoisin eripuolilta maapalloa yhdessä paikassa oli kyllä kokemisen arvoista. Paljon tehtiin kaikkea mm. Gailler'n suklaatehtaalla käytiin syömässä suklaata pahoinvointiin saakka, vaellus metsässä ja upeissa Sveitsin maisemissa, parin tunnin yökävely keskellä ei mitään ja viimesen illan partyt. Täällä Sveitsissä juhlat on kyllä ihan omaa luokkaansa, ihmiset tanssii oikeesti ja tunnelma oli ihan huipussaan, ainaki meijän juhlissa. Eilen koitti sitte kotiinlähtö, vikat halit ja jutustelut, mutta Ski Campillä taas nähään ! 
Ikävä tulee..
Broc, maisemia leiriltä.
 Suklaatehtaalla käynti ja suklaan syömistä pahointointiin asti.
 Niin paljon ihmisiä eri puolelta maapalloa yhdessä. :)
 Camilaaa<3

-mila

23. syyskuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä

Tän viikonlopun aikana on kerenny tapahtumaan vaikka mitä. Perjantaina oli luokkapäivä, ja mentiin luokan kanssa Lac-Noir:lle ja siitä sitten ylös vuorelle. Siellä sitten pelailtiin ja söin myös ekan kerran elämässäni fondueta ja oli se kyllä kehujensa arvoista. :) Alas vuorelta laskeuduttiin semmosilla vähän potkulaudan tyyppisillä jutuilla. Ilta meni kavereiden kanssa kaupungilla ollessa.

Luokkakuva 
Eilen menin parin kaverin kanssa Romontiin joihinki juhliin, joissa oltiin lähes koko päivä. Joka lauantai, kuten myös eilen tässä meijän kadulla on tommoset markkinat.

Tämmöstä maaseutua täällä riittää.
Tänään oli taas yksi YFU:n tapaaminen ja tällä kertaa suuntana oli Fromagerie, eli paikka jossa valmistetaan juustoa. Käytiin samalla myös jossai viereiseesä linnassa/kaupungisssa.
Tässä mun kotikatu.
Ja näkymä meijän parvekkeelta.
-mila